Seuraamme jatkuvasti ylläpidettyjen palveluiden tilaa, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö joskus voisi olla häiriöitä palveluissa. Ennen kuin otat yhteyttä päivystykseemme, suosittelemme tarkistamaan onko kyseessä tilanne josta meillä soivat hälytyskellot jo valmiiksi. Automaattinen seurantamme hälyyttää välittömästi jos jokin seurannassa olevista palveluista on matalana. Luonnollisesti seuraamme monia muitakin palveluja ja palvelimia, mutta alla olevasta linkistä […]
Voit. Se, että palvelin on muualla, saattaa hieman rajoittaa tai hidastaa työskentelyä, mutta mikäli pystyt toimittamaan kaikki tarpeelliset tunnukset toimintaa varten, sijainti ei muodostu ongelmaksi. Ota yhteyttä ja kysy lisää.
Kaikki tärkeä data kannattaa aina varmuuskopioida esimerkiksi omalle työ-/kotikoneelle tai muistitikulle talteen, sillä vastoin monien harhaluuloa, täyttä varmuutta datan säilymisestä ei ole olemassakaan. Pyrimme kuitenkin tekemään tiedon säilymisestä mahdollisimman varmaa ja sen vuoksi kaikki Datapilven ylläpidossa olevat sivustot, sähköpostilaatikot, tietokannat ja palvelimet varmuuskopioidaan säännöllisesti. Kaikki järjestelmiimme tallennettu data kirjoitetaan samalla kertaa useammalle eri tallennuslaitteelle ja […]
Sijainti riippuu palvelusta tai palvelimesta ja sen käyttötarkoituksesta, pääsääntöisesti suurin osa palvelimista on sijoitettu suureen palvelinsaliin huippunopeiden ja -luotettavien yhteyksien takaamiseksi Ranskaan. Kun sijainnilla on merkitystä, myös Suomi, Viro, Englanti, Saksa, Australia, Yhdysvallat ja Kanada ovat mahdollisia. Kaikki palvelinympäristöt ovat suunniteltu mahdollisimman vikasietoisiksi ja säännöllisesti varmuuskopioiduiksi, mutta ominaisuudet riippuvat täysin asiakkaan itse tekemistä valinnoista.